keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Kaikkien lääkisten bileet!

Vaikkei välttämättä heti uskoisi, niin lääkärit tosiaan osaavat myös pitää hauskaa. Alfavuoteen on mahtunut monta äärimmäisen huikeaa tapahtumaa, joista viimeisimmistä kaksi ovat mainitsemisen arvoisia ainakin osallistujamääränsä puolesta. Kyseessä ovat siis Kaikkien lääkisten superristeily ja E.Coli 2014, joissa osallistujia oli suomen pohjoisimmasta eli Oulun lääkiksestä aina viron tarttoon asti. Taisipa messissä olla jopa muutama unkarissa opiskelevakin (sic!).

E.Colia eli laskureissua Kolille kutsutaan stadissa curvatura (laskettelukerho) minoriksi, koska se on lyhyempi versio joululomalla alpeille tehtävästä matkasta eli curvatura majorista. Molemmille reissuille lähdetään perinteisesti bussikyydillä, jossa päästään heti meininkeihin kertomalla hyviä vitsejä ja nautiskelemalla afterskijuomia. Sekä kilometrien laskeminen, että muutkin laskut ovat kuitenkin bussissa kiellettyjä. Kolin reissu on niin suosittu, että sinne lähtee joka vuosi varsinaisen reissun ohella lukuisia ns. varjoporukoita omilla kyydeillä. Sen verran hauska reissu tosiaan oli, että E.Coli on koettava vielä uudestaan ja monta kertaa.
Osa meidän varjoporukasta präniköissä curviksen paidoissa
Kolin rinnemuotia

Kaikkien lääkisten superristeily oli yli 400 osallistujan voimin varmasti alfavuotemme tähän mennessä isoin lääkistapahtuma. Ihmisten määrää kuvaa hyvin se, että laivan buffet oli kokonaan meille varattu kahdeksaa (8) muuta henkilöä lukuunottamatta (sic!). Pukeutumisteemoja oli erilaisista virka-asuista Japanin cosplayhin eli laivalla saattoi tulla vastaan periaatteessa mitä tahansa seksikkäistä nunnista pokemoneihin. Risteilyjen ehdotonta eliittiä siis!



ja nyt taas molekyylibiologian pariin... terv. Petrus