keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Voihan karies!

Heissan kaikki kesälaitumilla kirmaavat! Olette helteistä huolimatta jaksaneet käydä kurkkimassa blogiamme, mahtavaa! Ja vielä mahtavampaa on, kun olette laittaneet kommenttia/kysymyksiä! Olemme huomioineen kaikki, mutta vastaaminen valitettavasti kestää, sillä opiskelijoiden aivot sulaa kun pääsemme lomalle.

Tässä vastaus yhteen kommenttiin:
Pohdin hakisinko ensi vuonna hampaalle vai yleiselle. (Ööö, no tietysti hampaalle!!) Hampaalla viehättää ajatus siitä, että jo ilman erikoistumista olisi tietyn alueen erikoisosaaja. (Nimenomaan!) Myös se, että heti valmistuttuaan pääsee konkreettisesti myös tekemään ja näkemään oman työnsä jäljen kiinnostaa. (You got that right girl!) Yleisellä olisi kuitenkin enemmän vaihtoehtoja.. (Hmm.. no joo tottakai. Mutta nekin kaikki menee spesiaalialueille mm. silmiin, käsiin, genitaaleihin, vatsaan jne. Miksei siis suun alueelle?) Myös tulevaisuuden työnäkymät mietityttävät. Millaisena te näette hammaslääkärin työllistymisen tulevaisuudessa? tällä hetkellähän työtilanne on hyvä, ja vaikka hammaslääkärit varsinkin erikoistuttuaan tekevät muutakin, kuin paikkailevat, on se kuitenkin iso osa perushammaslääkärin työnkuvaa. (Tästä ollaan puhuttu koulussa. Hammaslääkäreiden työnäkymät ovat tulevaisuudessakin erinomaiset. Varsinkin kliinisessä työssä kunnallisella, yksityisellä tilanne voi vaihdella paljonkin ihmisten varallisuuksien mukaan). Viime vuosina on kuitenkin ollut paljon puhetta kehitteillä olevista ja lupaavia tuloksia antaneista karisbakteereita tappavista suuvesistä ja lakkahoidoista, jotka tulisivat mullistamaan hammaspuolen kokonaan. Millaisia ajatuksia teillä on tästä? Ja onko teillä ollut tällaisesta puhetta koulussa? :)

Viimeiseen kommenttiin tuleekin pidempi vastaus.
Ensinnäkin eläisimme ihanteellisessa maailmassa, jos ihmiset pesisivät hampaansa kaksi kertaa päivässä, saati putsaisivat hammasvälejään tai käyttäisivät kariesta estäviä suuvesiä. Ensimmäinen ongelma on se, että vaikka suuvettä on äärimmäisen helppo ja nopea käyttää, ei kaikki ihmiset sitä siltikään käyttäisi. Vaikka kuinka hullulta kuulostaa, ei kaikki pese edes hampaitaan iltaisin! Eräs juurihoitoihin erikoistunut hammaslääkäri sanoi, että tällä hetkellä nuorille tehdään enemmän juurihoitoja kuin koskaan ennen. Olisiko energiajuomilla ym. sokereilla osuutta asiaan? Eli vaikka ihmiset pesisi hampaansa ja käyttäisi kariesta ehkäisevää suuvettä, tulisi parantaa monia muitankin osa-alueita. Lisäksi joillekin riittää, että puraisee kovaa pähkinää ja hammas on paikkauksen tarpeessa, joten karies ei ole ainoa syy paikkaukseen.

Toiseksi, hammaslääkärin työhön kuuluu suunterveyden valistus (ehkäisy ja ylläpito). Sehän olisi siis erinomaista, jos ihmisillä olisi vähemmän kariesta! Sitten olisi yksi askel parempaan suun terveyteen saavutettu! Eli hammaslääkärin kuuluu ajatella potilaan parasta ja eettisyyttä, ei sitä kuinka paljon potilaita ja rahaa hän saa haalittua itselleen ;)

Hammaslääkärin työhön kuuluu NIIN PALJON kaikkea muutakin kuin vain karieksen hoito. Esimerkiksi oikomishoidot eivät pelkällä suuvedellä hoidu. Joten yksi suuvesi ei meiltä töitä vie. Hammaslääketieteessä voi erikoistua eri oppialoille: patologia, radiologia, kovakudos- ja infektiosairaudet, lasten hammashoito ja hammassairauksien ehkäisy, ortodontia (oikominen), purentatoiminta- ja proteesioppi, parodontologia (suubiologia), suu- ja leukakirurgia, suulääketiede ja suuterveystiede). Sen lisäksi ei välttämättä edes tarvitse erikoistua mihinkään, tai voi käydä kursseja ja sen myötä tehdä esim. kiinteetä protetiikkaa enemmän.

Työtilannetta pidetään myös kurissa sillä, että hammaslääkikseen otetaan vain tietty määrä ihmisiä opiskelemaan, eikä aloituspaikkoja nosteta mitenkään radikaalisti.Töitä kyllä löytyy ja varsinkin jos suostuu lähtemään pois pk seudulta.Yksi kurssikavereistamme kuvasi hammaslääkärin työtä hienosti: "Mun mielestä hml työssä on hienoa kun käsityöammatti pohjautuu tieteeseen". Toinen kurssikaverimme kommentoi työtilannetta: "En usko että työt loppuu, ihmiset on monisairaampia kuin ennen ja suun terveys heijastuu muuhun terveyteen/on osana sitä (esim.isompia leikkauksia ei tehdä ellei hampaat ja suu oo kunnossa). Viisuriongelmat ei katoa, oikominen ei katoa (enemminkin lisääntyy) ja muut suusairaudet tulee yleistymään.." "sitä paitsi hammaslääkäreitä tarvitaan myös hallinnon hommissa, ei vaan kliinisessä työssä. Jotta tätä terveydenhuoltojärjestelmää voitais parantaa ja tutkimusta voi aina tehdä."

Toivottavasti tässä tuli vastaus kysymykseesi :)

Lähettäkää lisää näitä!!
Pus.

Anna

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Huimasti onnea kaikille sisäänpäässeille! Me ei täällä millään maltettaisi odottaa syksyä ja uusia alfoja :)  Ja kovasti tsemppiä niille, jotka joutuvat vielä ensi vuonna yrittämään uudelleen, älkää lannistuko älkääkä missään nimessä luovuttako!


Ajateltiin pistää tänne pieni muistilista asioista, jotka pitäisi saada hoidettua siellä kesärientojen lomassa ennen opintojen alkua. Riippumatta siitä, mihin kaupunkiin pääsit opiskelemaan, muista ainakin seuraavat asiat:
  • Opiskelupaikan vastaanottaminen
    • ainakin Helsingissä oli myös pakollista palauttaa hyväksymiskirjeen mukana tullut kirjallinen paperi, pelkkä vastaanotto yliopistohaku.fi-sivustolla ei riittänyt
    • jos et ota paikkaa vastaan määräaikaan mennessä, opiskelupaikka lähtee alta joten hopi hopi!
  • Opiskelijakortti
    • kortin voi tilata osoitteesta www.myfrank.fi
    • yliopiston lukuvuosimaksun maksettuasi voit noutaa lukuvuositarran korttiisi (Helsingissä saat sen HYY:n toimistolta), jonka avulla saat mm. opiskelijahintaisen lounaan opiskelijaravintoloista, lisäksi paljon muitakin etuja :)
  • Opintotukihakemus
    • voit jättää sähköisenä osoitteessa kela.fi

Helsingin yliopistossa aloittaville opiskelijoille:
  • Yliopiston käyttäjätunnusten aktivointi
    • käyttäjätunnuksilla kirjaudutaan kaikkiin yliopiston järjestelmiin: tunnukset saa aktivoida osoitteessa http://www.helsinki.fi/helpdesk/index.html noin viikko sen jälkeen, kun opiskelupaikan on ottanut vastaan (tietojen siirtyminen opiskelijarekisteriin kestää hetken)
  • Ilmoittaudu läsnäolevaksi/poissaolevaksi
    • läsnäoloilmoitus tulee tehdä joka syksy ajoissa, lukukaudelle 2014-2015 viimeistään 1.9.
    • helpoin tapa weboodin kautta tunnusten avulla
    • vaihtoehtoiset tavat löytyvät osoitteesta http://www.helsinki.fi/opiskelu/lukuvuosi_ilmoittautuminen.html
  • Lukuvuosimaksu
    • 92€ lukuvuodelle 2014-2015
    • maksetaan läsnäoloilmoittautumisen yhteydessä
    • tähän sisältyy myös YTHS-maksu, eli YTHS:n palveluja saa käyttää heti kun maksu on suoritettu
  • HSL matkakortti
    • matkakorttiin kannattaa päivittää opiskelijastatus heti kun kerkeää, lippuhinnat -50%
    • päivitys tapahtuu HSL:n palvelupisteellä esimerkiksi Rautatientorilla tai Itäkeskuksessa
    • opiskelijastatuksen saa todistettua voimassa olevalla lukuvuositarralla opiskelijakortissa tai hakemalla opintotoimistosta HSL:n lomakkeen

Nauttikaa kesästä ja toivottavasti kaikki on ihan pähkinöinä tulevasta syksystä, meillä on täällä tiukat suunnittelut meneillään jotta saataisiin tarjota teille mahdollisimman antoisa alfavuosi! Ja kun se syksy sieltä tulla tupsahtelee niin älkää varailko liikaa menoja ekoille kouluviikoille, niin pääsette mukaan kaikkeen kivaan.

Nähdään lauantaina 30.8. ;)


T. Denttarituutorit