Ergonomiaa ja aseptiikkaa etsimässä

Meiltä kysyttiin hammaslääkärin työergonomiasta. :) Meille aloitetaan jo heti ensimmäisistä harjoituksista alkaen saarnaamaan työskentelyergonomiasta. Ja hyvä niin, sillä onhan se ensisijaisen tärkeää pitää itsensä kunnossa! Oppiminen hyvään työergonomiaan tulisi aloittaa jo opiskeluajoista lähtien, sillä muutoin voi tulla pahojakin selkä- tai ranneongelmia.

Mielestäni (enkä varmasti ole ainoa!) työergonomia on välillä vaikea muistaa, kun oikein keskittyy tekemiseen. Mutta kai se oikeaoppiseksi muuttuu, kun harjoitusta tulee lisää. Yliopistossa pidetään luentoja työergonomiasta ja sen lisäksi opettajat ohjaavat meitä jatkuvasti. Huomaa kyllä, että vatsa- ja selkälihaksista tulisi pitää huolta, sillä silloin istuessa ryhti pysyy parempana jne. Viimeistään siinä vaiheessa, kun on pari tuntia tehnyt paikkausta tai juurihoitoa (tai vaikka ollut hoitajana imun varressa) selkä väärässä asennossa, muistaa korjata asentoa. Itse olen päässyt hoitajan hommiin muutamaan otteeseen, niin siinä kyllä huomaa oman työergonomiansa merkityksen!

Tämän lisäksi on äärimmäisen tärkeää huolehtia aseptiikasta (=hygienia). Tämäkin meille opetetaan jo ensimmäisestä vuosikurssista lähtien ja asiaa opiskellaan ja harjoitellaan koko opiskelun ajan. Missä järjestyksessä mihinkin saa koskea, milloin desinfioidaan kädet uudelleen, mille alueelle saa laittaa tavarat jne. Näin saadaan pidettyä infektiot loitolla. Käytännön harjoituksissahan sen tuntuman vasta saa, mutta hyvä teoriapohja täytyy tietysti olla.

Kesäterkuin Anna

Tuhat sivua molekyylibilsaa

Mä en ole ikinä opiskellut niin paljon kun opiskelen nyt. Opintopisteiden eteen joutuu todella tekemään töitä. Ainakin ammattikorkeakouluopintojen jälkeen voin sanoa, että tasoero on megalomaaninen. Plus meillä Helsingissä on se nollapistesääntö, eli yksikään tehtävä tentissä ei saa mennä nollille. Se asettaa haasteita lukemiselle, kun kaikesta pitäisi osata edes jotain. Yleensä tentissä ei onneksi kysytä mitään nippelihommia, tosin muutaman kerran jotain yllättävää niissäkin on ollut... kreatiinifosfaatteja ja pernan kaavakuvaa =D.

Itselläni on (lääkikseen) kovin keskinkertaiset M:n YO-paperit vuodelta miekka ja kivi. Yhtään kurssia fysiikkaa tai kemiaa en lukiossa opiskellut (istuin toki paikalla ne yhdet pakolliset). Ennen ensimmäistäkään pääsykoetta meni pari vuotta lukiessa pelkästään lukion oppimääriä pääsykoeaineista. Tarina on sama aika monella monella muullakin, mutta se pointti tässä oli, että kun on melkein 15 vuotta opiskellut hauki on kala -tekniikalla ja aina viime tingassa, niin on ensin opittava opiskelemaan.

Englanniksi lukemiseen kuulema ”tottuu tosi nopeesti”. Yeah, right. En mä ainakaan. Kyllä mä pärjään, mutta on se monta kertaa hitaampaa kuin suomeksi. Kirjoista oppii ”löytämään ne tärkeet asiat”. Öö, joo ehkä nyt kun kaikki menee kliinisempään suuntaan, mut solubiologiaa päntätessä ei ollut kyllä hajuakaan. Summa summarum, raha tai status tähtäimessä ei todellakaan tule ikinä riittämään, jos haluaa olla hyvä lääkäri. Näistä asioista on ihan pakko olla kiinnostunut. Oma motivaationi kyllä nousee jatkuvasti, mutta pystyvyysuskomukset ei niinkään...

”Pääsykoe on lääkiksen vaikein koe”. Öö, ei oo. Tai on ehkä siinä mielessä, että 17 tehtävää pitäis ehtiä tehdä viidessä tunnissa ja hyväksyä se, että kaikkiin ei ehdi kuitenkaan vastaamaan ja puolet menee reisille siltikin. Tenteissä kysytään asioita ihan eri tasolla ja aikaa on varattu vastaamiseen reilusti. En ole ikinä istunut tentissä loppuun asti, vaikka kuvittelin olevani hidas kirjoittaja. Fysiikkaa ja kemiaa en ole tarvinnut koko vuonna. (Paitsi kerran labrassa piti laskea joku laimennussuhde. En osannut sitä enää, heh. ) Mielestäni pääsykokeessa lasketaan kemiaa ja fysiikkaa vain ja ainoastaan siitä syystä, että laskujen tarkistaminen on helpompaa ja oikeudenmukaisempaa kuin biologian, saati monivalintojen.

Erityisen vaiketa nämä asiat opiskeltavat eivät siis ole, mutta asiaa on PALJON. Onneksi apuina on kaikenlaisia tiivistelmiä ja vanhempien opiskelijoiden tekemiä muistiinpanoja, joista voi yrittää löytää niitä tärkeitä asioita. Ja kokonaisuuksien hahmottaminen onkin mielestäni kaikkein tärkeintä. Yliopistokoulutus opettaa jäsentelemään tietoa ja arvioimaan sitä kriittisesti. Mutta työ pitää tehdä itse. 

Ehkä se mitä eniten halusin sanoa, on että yleislääkärin/hammaslääkärin/korvalääkärin/silmälääkärin mitä-näitä-nyt-oli lääkäreitä työ on tosi vaativaa ja pelkästään opiskelu on rankkaa. Ennenkuin tähän urakkaan haluaa ryhtyä,  kannattaa omat motiivit kyllä käydä huolella läpi. Läheskään kaikissa maissa ei ole lääkäripulaa, koska monessa paikassa opiskelemaan pääseminen on paljon helpompaa. Näin hyvä työllisyystilanne tai palkkataso ei ole itsestäänselvyys Suomessakaan. Aito halu auttaa ihmisiä on ainut motiivi, minkä minä sulatan.

terveisin Riikka

p.s. Jos tästä nyt tuli vähän väärä kuva, niin opiskelu on kyllä oikeesti pääsääntöisesti ihan kivaa ja kaikki tentit ovat toistaiseksi menneet ekalla läpi. Ei nyt huippumenestyksellä, mutta ei ihan rimaa hipoenkaan. Että kyllä niitä opiskelutaitoja voi oppia matkan varrellakin ;)

Millaista opiskelu hampaalla on?

Itse ainakin yllätyin siitä, kuinka rankkaa ja vaativaa opiskelu lääkiksessä on. Tiesin sen totta kai olevan haasteellista, mutta että ihan NÄIN haasteellista. Olen valmistunut aikaisemmin AMK:sta, eikä tätä nykyistä opiskelua voi juurikaan verrata tuohon aikaisempaan, on tämä sen verran haastavampaa. Olen aina tykännyt koulusta ja opiskelusta, sen tuomasta vapaudesta ja kavereista. Tuo ”vapaus” käsite on tietysti hieman suhteellista, sillä tämä opiskelu ei sido olemaan paikalla joka päivä kahdeksasta neljään, kuten töissä, mutta töistä lähdettyäsi voit sulkea oven ja aloittaa vapaa-ajan. Opiskellessa niin ei useinkaan voi tehdä, kun seuraavan päivän PBL istuntoon pitää lukea raivo-paniikki-nopeudella ja sitten tuleekin jo tentti.

Opiskelu meillä hampaalaisilla kuitenkin muuttuu kolmantena vuotena, kun siirrymme ns. klinikka-vaiheeseen. Kolmantena vuotena saamme jo ihan oikeita potilaita hoidettavaksi!! Can't wait! Opiskelu rankkenee joka vuosi, näin olen ymmärtänyt, ja kun kuulee viimeisimpien vuosien opiskelijoilta heidän opiskelustaan, tekisi mieli mennä nurkkaan itkemään ja herätä kun on valmistunut :D

Meillä Helsingissä (ja öö myös Tampereella? Onko muualla?) on preklinikka -vaiheessa PBL istunnot, eli Problem based learning istunnot. Tuttavallisemmin Panic based learning. PBL:ä on jaksosta riippuen ehkä noin kerran viikossa. Nämä tapahtuvat pienryhmissä, noin 10 hengen porukassa. Siinä tulee sellainen ”House” fiilis, kun lätkitään post it-lappuja taululle ja mietitään eri potilastapauksia. Jotkut jättävät kuulemma Helsinkiin hakematta, jottei joutuisi näihin PBL istuntoihin. No joo, ne on rasite, jos ottaa sellaisen asenteen, koska niihin täytyy lukea ja niissä tulisi olla aktiivinen. Itse taas ajattelen sen niin, että tenteissä asiat tulee kuitenkin osata (ja sitten oikeassa työelämässä!!), niin PBL:t ovat hyviä deadlinejä, jolloin tulee olla tietty alue luettuna. Tämän lisäksi PBL:ssä voi kysyä ne tyhmät kysymykset, joita ei kehtaa 170 oppilaan luentosalissa kysyä.  Mulla on ollut aivan super huippu PBL ryhmä koko tämän vuoden, enkä tiedä kenelle mä sitten seuraavana vuonna heitän mun kaikki tyhmät läpät…?!

Kyselin muilta Cursus manus sanantesilaisilta, että millaisena he ovat kokeneet opiskelut ensimmäisenä vuonna. Tässä tuloksia: 

”Hommaa on just niin paljon kuin sitä tekee, lukemisessa pitää ottaa järki käteen ennen kuin se järki lähtee lätkimään eli suomeksi: vähemmälläkin pärjää”

”Eikä kannata pingottaa liikaa vaan nähdä niitä kavereita kans ja harrastaa niin jaksaa sit kanssa opiskella! ja vaikka aluksi kaikki tekstimäärä hirvittää, niin äkkiä sitä oppii lukemaan englanniksi ja huomaamaan mitkä niistä asioita on niitä tärkeimpiä.”

”Ja jos luennoilla oppii hyvin, niin niillä kannattaa käydä ja vähentää sillä omaa lukutaakkaa. Tai jos ei opi hyvin luennoilla, vaan itse lukien nii sitten niillä on varmaan turha käydä.”

”Eikä ihan kaikkee kannata yrittää ehtiä lukea kirjasta, koska prujusta lukemalla säästyy selkeesti aikaa ja oppii yleensä ihan samat asiat. Kirjasta voi sitten lukea jos ei tajua jotain tai jos on aikaa syventyä.”

Voin kyllä yhtyä näihin lausuntoihin (paitsi kirjasta mun on kyllä pakko lukea, ainakin PBL:iin). Itse ainakin otin alkusyksystä stressiä siitä, että ”apua nyt pitää lukea.. äää…” Mutta sitten alkutalvesta alkoi jo huomata, että vähemmälläkin pingotuksella pärjää ja tulee hyvä lopputulos!

Tentit ovat vaihtelevia haasteellisuudeltaan, mutta ei koskaan ”tosi helppoja”. Tuskin kukaan selviää koulusta ilman, ettei joutuisi jossain vaiheessa uusia jonkun tentin. Itse ainakin olen päässyt jo uusimaan, mutta sekin täytyy ottaa oikealla asenteella; sittenpähän se asiat muistaa paremmin! Meillä Helsingissä on vielä ”0,75 pisteen sääntö”, eli vaikka saisit kaikista muista tehtävistä täydet, mutta yhdestä tehtävästä alle 0,75 pistettä, niin se on hylätty. Tämän säännön vuoksi moni joutuukin uusimaan.

Meille tuli myös kysymys, että mitä avoimen yliopiston kursseja kannattaisi käydä ennen sisäänpääsyä, jotta niistä voisi saada hyväksilukuja lääkiksessä tai ne hyödyttäisi pääsykokeessa. Hah, minä oon varmaan paras tähän vastaamaan, sillä itse kävin lääkistä ennen avoimessa yliopistossa kursseja, juurikin tuossa tarkoituksessa. Kävin kursseja 2,5 vuotta, jotta olisin voinut hypätä suoraan kakkoselle ja tehdä siinä sivussa puuttuvia ykkösvuoden kursseja. Vastaukseni tähän on kuitenkin: Älä käy mitään avoimen kursseja tässä tarkoituksessa. Piste. Sen enempää siitä taistelusta en valitettavasti voi kirjoittaa, mutta tämä on neuvoni. Koen kuitenkin, että käymäni kurssit molekyylibiologiasta ovat hyödyttäneet tosi paljon ensimmäisen lääkisvuoden aikana! Opiskelu kannattaa aina! Pääsykoetta varten en oikein osaa suositella mitään avoimen yliopiston kurssia, koska yliopiston kemia ym. menee lukion oppimäärän yli, eli suosittelisin iltalukiota sen sijaan!

Vaikka opiskelu on rankkaan, en silti vaihtaisi sitä mihinkään muuhun! Tää on vaan niin parasta! Ja varsinkin kun ympärillä on aivan huippu tyyppejä ja koulun lisäksi on niin paljon oheistoimintaa järjestettynä jne. Tämän kaiken lisäksi tietää valmistuvansa jonain päivänä maailman parhaaseen ammattiin. En pidä tätä lainkaan huonona asiana.

 Hmm.. Riittäisiköhän tämä tältä erään. Kirjoitellaan kohta taas lisää!

t. Anna