torstai 30. tammikuuta 2014

Haalarimerkit vastaan molekyylibiologia

Viikko on kulunut haalarien saamisesta ja kummasti on käsityökärpänen päässyt puraisemaan. Lukuisten sormipistosten myötä jopa minusta on kuoriutunut nopeasti oikea haka haalarimerkkien ompelemisessa. Voi myös olla, että innostusta on nostanut vaihtoehtona kytevä molekyylibiologian pänttääminen. Viimeisiä lukualueita tahkotessa kun on välillä tuntunut, että sivut eivät lukemalla lopu. Onneksi kuluneella viikolla on ollut motivaatiopiikkinä pastapuhdistusharjoitukset hammasklinikalla ja hammaslääkärivierailujen varailu.

 Kuten kuva puhuu puolestaan, ompeluvälineet saivat välillä yliotteen molbin tiiliskivikirjasta.


Tulos on kuitenkin se, että nyt on merkit valmiina haalarissa illan haalarikastajaisbileitä varten!





Terv. Leo





keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Pastaputsi!

Onko olemassa MITÄÄN niin hauskaa kuin pastaputsi?! No sitä voi jokainen miettiä tahollaan, mutta ai että se on kivaa!!

Pääsimme tutustumaan plakin poiston ihmeelliseen maailmaan phantompäiden avulla ja ensi kerralla se pitäisikin osata tehdä jo toisillemme. Pastaputsissa on idea poistaa plakkia hampaan pinnalta mikromoottorilla (kiitos oikaisusta!), jossa on kumikuppi ja pastaksi kutsuttua profypastaa (sis. hohkakiveä ja fluoria), mikä puhdistaa hampaan pinnalta värjäymät ja plakin pois.

Miksi plakkia täytyy poistaa? Plakki eli biofilmi on mikrobeista ja mikrobien tuottamista aineenvaihduntatuotteista muodostunut rakenne. Plakkia muodostuu hampaan pinnoille erityisen paljon, jos sokeripitoisia ravintoaineita nautitaan tiheästi. Plakissa olevat bakteerit pystyvät käyttämään ruuan sisältämiä fermentoituvia hiilihydraatteja ja tällöin muodostuu happamia aineenvaihdutatuotteita, jotka liuottavat hampaan kiillettä (eli ns. happohyökkäys tapahtuu).
Kun näitä happamia aineenvaihduntatuotteita muodostuu usein ja pitkäkestoisesti, vauroituu hampaan kiille ja hammas reikiintyy. (Jes! Sainpas ujutettua tähän postaukseen tietopläjäyksen)


Tukiote, ergonomia, aseptiikka... Mitä näitä nyt onkaan. Työskentely ei olekaan niin helppoa kuin miltä se näyttää. Ja kunpa oikeilla ihmisilläkin olisi noin isot suut.

Tästä se lähtee!

t. Anna

perjantai 24. tammikuuta 2014

Haalarifiilistelyä


Täällä on ollut tapana, että (hammas)lääketieteen ensimmäisen vuoden opiskelijat eli alfat hankkivat itse haalarinsa aloittaessaan lääkiksessä. Ensimmäisellä kouluviikolla valittiin sekä hampaalta että yleiseltä haalaritiimit, jotka hankkivat yhteistyössä sponsorit, suunnittelevat haalarit, kilpailuttavat yritykset ja järjestävät sovitukset. Lisäksi kurssimerkistä järjestettiin suunnittelukilpailu ja äänestys. Haalareiden eteen nähtiin siis valtavasti vaivaa ja aikaa syyskuusta tammikuuhun asti ja tulokset ovat nähtävillä nyt. Riemu oli rajaton, kun haalarit viimein saapuivat ja pääsimme jakamaan ne kaikille. Viikonlopuksi tiedossa (molekyylibiologiasta nautiskelun ja joillekin myös kaikkien lääkisten superristeilyn lisäksi) tiukkaa haalarimerkkien ompelua, sillä ensi viikolla pidämme haalarikastajaiset.

terveisin Henna ja Krista
 
Viimein täällä!
Haalarillisen on helppo hymyillä

lauantai 18. tammikuuta 2014

Studying may cause brainblogs!

Legolandiasta päivää! Me olemme Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan uusimpia tulokkaita ja isona meistä tulee hammaslääkäreitä. Koulun karmein koe (pääsykoe) on selätetty, taputeltu ja porukalla puitu, ja nyt on aika keskittyä olennaiseen!



Tyypillisesti korkeakoulun tuoreimpia tulokkaita kutsutaan kai fukseiksi, mutta Helsingin lääkiksessä 1. vuoden opiskelijat ovat alfoja, toisen beetoja jne... Me olemme alfoja ja kurssimme nimi on Cursus Manus Sanantes (Parantavat kädet). Ensimmäiset kaksi vuotta kuljemme käsikynkkää yleislääketieteen opiskelijoiden kanssa biolääketieteen laitoksella preklinikassa, lääketieteen perusteet kun ovat... no ihan samoja sekä hammaslääkäreille että muille lääkäreille.

Kolmantena vuonna tiemme kuitenkin eroavat, sillä klinikassa hoidetaan jo ihan oikeita potilaita ja ihan oikeita ongelmia. Hammaslääketieteen kandit keskittyvät suuhun ja hampaisiin. Niissäkin kun riittää 3,5 vuodeksi opiskeltavaa. Kokonaisuudessaan opintomme yliopistolla kestävät siis 5,5 vuotta.

Opintomme alkoivat syksyllä 2013. Ensimmäiset kaksi viikkoa harjoittelimme elvytystä ja tutustuimme tiedekunnassamme käytössä olevaan oppimismenetelmään, jota yhteisesti kutsumme Pebaksi (PBL=Problem Based Learning). PBL:ssä kokoonnumme muutaman kerran viikossa pienryhmissä keskustelemaan siitä, kuka jaksoi lukea 70 sivua englanninkielistä biokemiaa ja kuka ei (no ei oikeesti, jokaisen istunnon alussa on pistari, eli kyllä se sovittu lukualue on pakko lukea). PBL:n lisäksi meillä on jonkin verran luentoja ja labroja.

Varsinainen opiskelu jatkui pehmeän laskun jälkeen jyrkällä ylämäellä. Syksyn mittaan opiskelimme biokemiaa, histologiaa, aineenvaihduntaa, vähän tietokonejuttuja ja taisi siellä joku englannin kurssikin olla tarjolla. Niin ja kaikki kirjathan ovat siis englanniksi. Lääkiksen vaikeus ei ehkä niinkään ole opiskeltavan aiheen ymmärrettävyydessä, vaan siinä että asiaa on ihan kauheasti. Luemme samoja kirjoja kuin biokemistit, mutta meidän tulisi lukea niitä vähän eri näkökulmasta. Hallita enemmän kokonaisuuksia kuin yksityiskohtia. Ja sen kokonaisuuden hahmottaminenhan ei siis ole aina ihan helppoa...

Lukemisen ohella muitakin vapaa-ajan aktiviteetteja on toki tarjolla. Jos jonkinnäköistä järjestöhommaa, bileitä, sitsejä, kerhoa ja reissua. Suurin osa tapahtumista on tarkoitettu kaikille, mutta hampaalla on myös omia kekkereitä. Ja niin joo, joku pakollinen Kasvaminen hammaslääkäriksi –kurssi =).

Tämä blogi on meidän kurssin yhteinen ja oma juttu. Reissu on vasta alussa, mutta uskomme että kirjoitettavaa riittää ainakin viideksi vuodeksi. Tervetuloa mukaan!


terv. Riikka ja Anna